Uutisissa on ollut jälleen artikkeleita siitä, miten Helsingin kaupunki on laittamassa lisää suojeltuja vanhoja rakennuksia markkinoille. Näitä uutisia tulee aina aika ajoin, kun Kaupunki toteuttaa toimintastrategiaansa, joka perustuu ”turhien” kiinteistöjen myyntiin avoimilla markkinoilla.
Tällä kertaa Kaupunkiympäristölautakunnan esityksessä on eteenkin kiinteistöjä Laajasalossa. Yksi näistä on Laajasalo-Degerö Seuran hallinnoima ja paikallisten asukkaiden 1980-luvulla kunnostama Ylistalo. Ylistalossa on myös muita alivuokralaisia ja se on hyvin aktiivisessa käytössä.
Helsingin kaupunkistrategiasta 2025-2029 on pudonnut pois joitakin virkkeitä, kuten ”Maailman toimivin kaupunki” ja ”asukas- ja käyttäjälähtöinen kaupunki”. Nämä suuret lupaukset ovat muuttaneet muotoa viimeisimmässä strategiassa, vaikka siinä luvataan vielä ”ruohonjuuritason kaupunkikulttuuria ja kaupunkilaisten omaehtoista kaupunkitilan käyttöä”. Tekstin yleisilme on muuttunut kaupallisemmaksi kun aikaisempi ideologinen höttö. Tämä näkyy myös käytössä olevien harrastustilojen myynnissä ja yksityistämisessä.
Kaupunkiympäristölautakunnan esityksen mukaan rakennuksia voidaan myydä niiden pitkäaikaisille vuokralaisille joissakin tapauksissa. On siis vielä mahdollista, että Laajasalo-Degerö seura saa raavittua kasaan markkinaehtoisen summan rahaa Ylistalon ostamiseen ja ylläpitämiseen, jonka avulla tila säilyisi paikallisten yhteisessä käytössä. Tulen seuraamaan mielenkiinnolla Ylistalon kohtaloa.
Jos myytävässä kohteessa on pitkäaikainen vuokralainen, niin kohdetta voidaan tapauskohtaisen kokonaisarvioinnin perusteella tarjota pääsääntöisestä luovutustavasta poiketen vuokralaiselle tai tämän osoittamalleen vuokralaisen läheiselle yhteistyötaholle. Kohde voidaan ensisijaisesti myydä vuokralaiselle esimerkiksi tilanteessa, jossa kaupunki ostaa ns. kolmannen sektorin tuottamia palveluja vuokralaiselta. Kauppahinta perustuu neuvotteluihin ja neuvottelutuloksen markkinaehtoisuus varmistetaan ulkopuolisen asiantuntijan arviolla.